Omakotitalon kotiautomaatio, osa 1

Muutimme viime tammikuussa omakotitaloon. Olen yli 10 vuotta rakennellut kotiautomaatiota kotiin mutta rivitalossa asuessa tuli taloyhtiön rajoitukset helposti vastaan. Nyt kun muutimme omakotitaloon niin homma lähti niin sanotusti vähän käsistä 😉

Koska omakotitalo ei ollut aivan uusi emmekä päässeet vaikuttamaan rakennusvaiheessa mihinkään niin mikään KNX tms. tekniikka ei ollut vaihtoehto.

Olen onnistuneesti käyttänyt Zwave-teknologiaa edellisessä rivitalossakin joten päätin että ainakin osan automaatiosta hoitaa Z-wave laitteet, myöskin sen takia että minulta löytyi jo aika paljon erilaisia Z-wave laitteita omasta takaa.

Näin köyhän miehen (joka muuten ei pidä paikkaansa sillä noihin laitteisiin saa kyllä upotettua aika ison summan rahaa) kotiautomaation rakentelun näkökulmasta tärkein asia on varmaan ohjausyksikkö (eli gateway).

Olen testaillut monia erilaisia ohjausyksikköjä (laatikoituja: Vera, Zipato sekä softapohjaisia: Homeseer ja Indigo).

Aluksi otin käyttöön Zipaton Zipatilen joka on monipuolinen ja hyvännäköinen laite. Zipatilessä on sisäänrakennettuna Z-wave ja Zigbee joten Z-wave laitteiden lisäksi sillä voi ohjata mm. Philipsin Hue, Ikean älylamppuja sekä Osramin älylamppuja.

Ongelma minun kohdallani on se että halusin samaan järjestelmään myös sääasemani tiedot (Oregon Scientific) joten olisi pitänyt ottaa Zipatilen rinnalle käyttöön Zipabox ja siihen RF 433 moduuli.

Loppujen lopuksi päädyin vanhaan tuttuun komboon eli ohjausyksikkönä toimii Mac Mini jossa pyörii Indigo-ohjelmisto. Indigon etuna on laajennettavuus (siihen löytyy plugareita vaikka mihin) sekä helppokäyttöisyys. Lisäksi minulta löytyi laatikosta RFXComin RFXtrx433-härpäke jolla voidaan liittää 433 Mhz taajuudella toimivia laitteita (sääasemia jne.) kotiautomaation piiriin.

Valojen ohjaukseen valitsin tutun ja turvallisen Philips Huen (lisäksi minulla on käytössä muutamia IKEAN ja Osramin lamppuja erikoistapauksissa). Philips Huen ja IKEAn ohjausyksiköt ovat Homekit yhteensopivia joka on tärkeää koska olemme aika pitkälle Applen tuotteita käyttävä perhe.

Tällähetkellä meillä on talossamme noin 30 Philips Hue lamppua, 6 IKEAn led-valopaneelia, 6 Philips Hue liiketunnistinta (huoneiden valojen ohjaukseen + 2 ulkoliiketunnistinta pihavalojen ohjaukseen), 3 IKEAn liiketunnistinta (käytävien led-paneeleiden ohjaukseen). Muutamia satunnaisia valoja ohjataan Z-wave liiketunnistimilla sekä Z-wave pistorasiakatkaisimilla.

Palo- ja varkausjärjestelmänä meillä on Verisure, osaksi siksi että se toimii kuin junan vessa Yale Doormanin kanssa, mutta myös siksi että se on luotettava ja erittäin monipuolinen. Lisäksi mm. Verisure ohjaa mm. ilmalämpöpumppua (vaikkakin minulla on käytössä myös Z-wave ILP:n ohjaus).

Verisuren ainoa ongelma on se että se on suljettu ympäristö. Kaikki liitynnät siihen ovat Verisuren hyväksymättömiä koska API ei ole avoin.

Itse kannustaisin kotiautomaation suljettuja järjestelmiä avaamaan API:nsa kehittäjille koska ihan taatusti käyttäjäkunta kasvaisi eikä kehittäjien tarvitsisi tehdä unofficial virityksiä järjestelmiin. Tai rakentamaan ainakin Homekit, Alexa ja Google Home yhteensopivuus tuotteisiin.

Verisuren lisäksi toinen jolla valitettavasti on suljettu ympäristö on NOBO, joiden patterit ovat hyviä, heiltä löytyy NOBO Energy Control-ohjausyksikkö pattereiden ohjaukseen mutta järjestelmää voi ainoastaan ohjata NOBO:n omalla iOS tai Andoid appilla.

Jos NOBOn API olisi avoin tai tuote olisi Homekit yhteensopiva niin olisin kärppänä sähköliikkeessä vaihtamassa meidän kaikki patterit.

 

Nykyinen järjestelmäni siis pitää sisällään noin suunnilleen seuraavan kokonaisuuden:
– Mac Mini (High Sierra), 8 MB muistia, 500 GB levytilaa (APC UPS varmennettu)
Indigo-ohjausohjelmisto
– RFXtrx433 USB yksikkö (mm. Oregonin tietojen lukemiseen).
– Oregon Scientific sääasema (2 lämpötilamittaria, tuulimittari ja sademittari)
– Verisure turvajärjestelmä (kamerat, ovitunnistimet, vuotovaroittimet, palovaroittimet, lämpötilan mittaus)
Philips Hue (n. 30 lamppua, 6 liiketunnistinta, 1 valokytkin, yksi ulkovalaisin, 3 seinäulkovalaisinta)
– IKEA Trädfri (6 valopaneelia, kolme liiketunnistinta)
– n.10 Z-wave pistorasiakytkintä erilaisten lamppujen ja laitteiden päällekytkemiseen ja poistoon
– n. 3 Z-wave liiketunnistinta laitteiden ohjaukseen.
– 2 Z-wave ilmanlaatumittaria
– 1 Z-wave sähkönkulutusmittari
– 4 kpl Wifi ulkokäyttöön soveltuvia dome-valvontakameroita jotka kiinni Homekitissä Homebridgellä.
– Osran Lightify (muutamia lamppuja)
Leak Look-vedenkulutuksen seuranta (vain web-liittymä)
Leakomatic m4i-vuotovahti (vain web-liittymä + mobiiliappsi – ei kotiautomaatiossa)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *